lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 21: Keittiöpyyhkeet

Pari pakettipaljastusta! Itse tehtyjä joululahjoja ei monen montaa tänä vuonna valmistunut, mutta muutama keittiöpyyhe nyt kuitenkin. Kiva ja käytännöllinen lahja, ja lisäksi nämä ovat molemmat niin nopeatekoisia, että vielä ehtii aatoksi jos heti aloittaa!

Ensimmäinen pyyhe on neulottu Eilen tein -blogin ohjeella, joka on yksinkertaisen kaunis. Langaksi valitsin pellavaa pehmeämpää bambua (Novitan Helmi), joka toimikin tässä ihan hyvin. 


Pyyhkeen ympärille virkkasin kolmisen kerrosta kiinteitä silmukoita, niin pyyhe sai vähän ryhtiä. Samalla oli helppo tehdä ripustuslenkki.


Toiseen pyyhkeeseen sain idean kauppareissulla. Granitissa huomasin mustia vohvelikankaisia keittiöliinoja, ja rupesin heti visioimaan sellaiseen jotain hilpeitä koristepujoitteluita. Koristelut tulivatkin  kuitenkin lopulta tekstin muodossa, kun sopiva lause tuli eteen suuren runouden alkulähteillä eli Prisman sisustustaulussa.


Tosi kiva oli vohvelikangasta työstää, ensimmäistä kertaa sitten ala-asteen! Täytyy ottaa pian uusiksi.

8 kommenttia:

  1. Onpa kauniita. Ja aivan loistoidea tuo vohvelikankainen - ensi jouluna minäkin teen noita! Hauskaa joulua!

    VastaaPoista
  2. Ahhahaa, tykkään siitä että pimeällä puolella on keksejä! Hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samoin, lohdullinen ajatus!

      Poista
    2. EMP:ltä on saanut ko. teemalla paitoja ja huppareita. :)

      http://www.emp.fi/david-goliath-come-to-the-dark-side-we-have-cookies-naisten-t-paita/art_161132/

      Poista
  3. Ai Granitistako noita mustia saa? Minä laukkasin Eurokankaaseen, kun silloin vilautit tuota, mut eihän siellä ollu. Mut siis Granit! Hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ei, sorry jos johdin harhaan, en osaa eurokankaan vohvelikangastarjonnasta sanoa. mustia saa granitista!

      Poista