sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Joulukalenterin luukku nro 21


Joskus kun pitäisi tehdä kaikkea hyödyllistä, niin sitä yllättää itsensä tekemässä jotakin ihan muuta. Näin kävi minulle kun huomaisin kaiken tohinan keskellä väänteleväni rautalankaa. Halusin leikkiä hieman valolla ja varjolla ja siitähän syntyikin huushollin ensimmäinen joulukoriste, varisematon joulukuusi! Ei kiillettä eikä kimalletta, vaan jotakin hyvin vaatimatonta huvittamaan itseäni aina lampun syttyessä.

En ole varsinaisesti joulukoristeihmisiä, joten hylkäsin ajatuksen kokonaisesta joulumaailmasta lampunvarjostimessa. Mutta kuusi sai kumminkin jäädä pariksi päiväksi. Tämän jälkeen se saa ehkä valkoisesta villalangasta kierrettynä hieman pehmeyttä ympärilleen ja päätyy Pohjanmaalle oikeaan kuuseen roikkumaan muiden koristeiden kaveriksi. Kotikotona meidän joulukuusessa roikkuu sekalaista seurakuntaa, kaikkea muuta paitsi kimaltavia esineitä, joten kuusi löytää sieltä varmasti oman paikkansa.

1 kommentti:

  1. Raisu tykkää rautalangasta! Mutta ihmekös tuo, kun siitä saa noin hienoja koristeita. Tää on hyvä vinkki, tack!

    VastaaPoista