lauantai 6. joulukuuta 2008

Hehkuviintä



Kun huomasin Voisilmäpeliä-blogista Glühweinin ohjeen, piti sitä päästä kokeilemaan het ensimmäisen tilaisuuden tullen. Ja mahtavan hyvää juomasta tulikin! Vähän niinku glögiä, mutta tujumpaa eikä yhtä makeaa. Tätähän voisi vaikka pullottaa joululahjaksi...

Kopioin tähän vielä ohjeen Voisilmäpeliltä, sovelsin sen kokonaista viinipullollista koskevaksi.

1 pullo punaviiniä
4 rkl sokeria
tujaus rommia (laitoin puolisen desiä)
7 kokonaista neilikkaa
3 kanelitankoa
1 (pienen) sitruunan kuori raastettuna
1 sitruunan mehu
2 klementiinin (tai 1 appelsiinin) kuorta raastettuna
2 klementiinin (tai 1 appelsiinin) mehu puristettuna

Sekoita kaikki aineet kattilassa ja kuumenna. Varo kuitenkin kiehumista mikäli haluat säilyttää prosentit! Anna maustua mahdollisimman pitkään.Tarjoile appelsiini- tai klementiiniviipaleen kanssa. (Annoin maustua muutaman tunnin ja lämmittelin sen jälkeen uudestaan ennen maistelua. Oli niin hyvää että unohdin tarjoilla appelsiiniviipaleen kanssa.)

2 kommenttia:

  1. Oi, kuulostaa hyvältä! En ole juuri tänä vuonna vielä glögiä juonut, sillä sen ällömakeus ei oikein houkuttele. Mutta Animalian sivuilta löytyi kotiglögin ohje, joka ei ehkä olisi niin makea.

    http://www.animalia.fi/Default.aspx?tabid=3082#Koti

    VastaaPoista
  2. Juu hyvältä vaikuttaa Animalian glögi. Tosin ehkä sinnekin vois lorauttaa tilkan punaviintä...

    VastaaPoista