keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Jättiraitasukat

Tässä ne aiemmin mainitut räikeät sukat. Huh huh, mutta tulipa tehtyä. Sain sukkiin inspiraation jostain blogista (ehkä täältä?), näytti kivalta, mutta nyt kun olen sukkien onnellinen omistaja, ne tuntuvat kyllä turhan kirjavilta julkiseen käyttöön. Mutta lämpimät ovat, toiminevat hyvin kotisukkina. Lankana Novitan Seitsemän veljestä Jättiraita, räimitty menemään nelosen puikoilla kärjestä alkaen.



Lanka on ehkä lopetettu, tai ei ole osunut silmiini lankahyllyiltä pitkään aikaan. Kiitos siis sinä kotikodin lähikaupungin market, joka uskollisesti säilytät hyllyilläsi kaikenlaisia jo vuosia sitten lakkautettuja astia- ja lankamerkkejä.

Myrkkyleppäkerttu

Tässä vielä piristyspätkä uuden vuoden kunniaksi!
Eli J-miehen kouluvuosina (v. 1999/2000) tekemä animaatio-video heinolalaiselle Inis-bändille.
Video on alunperin tehty suomenkieliseen "Myrkkyleppäkerttu" -biisiin, josta tuli suosittu Saksassa. Siispä Inis teki biisistä hiljattain tämän saksankielisen version "Giftiger marienkäfer".

Animaation tapahtumapaikkana on Heinola, mm. lintutarha, Heinolan sillat, Tommola (pahamaineinen alue, jossa leppis jää kiinni) ja jäähalli. Kandee katsoa, siitä tulee hyvälle tuulelle!

http://www.youtube.com/watch?v=jz1SMLbiKW0

A great paper box


Hyvää uutta vuotta kaikille!
Pahoittelut, että joulutervehdykset jäi meiltä lähettämättä, meillä kun oli uskomaton loppukiri ennen joulua että saatiin kylppäri ja köökki toimintaan ja se vyörytti tieltään kaiken muun elämän. Mutta hei - valmista tuli 10 minuuttia ennenkuin ovikello soi ja jouluvieraat saapuivat! Kuvamateriaalia seuraa.

Aikas poikki ollaan oltu joulusäätöjen jälkeen, mutta sentään jotain innostuin näpertelemään tapaninpäivänä. Kaverini Anna löysi netistä paperilaatikon taittelu-ohjeen, siis sellaisen laatikon mitä aina lapsena tehtiin. Ja nyt kun olen tähtien kautta tähän paperin taittelun makuun päässyt, niin päätin kokeilla. Ohje löytyy täältä:
http://www.youtube.com/watch?v=8kUDGYE5ITs

Tuossa pätkässä on hurmaava pikkumies, joka johdattaa vaiherikkaasti sinut läpi koko taittelu-prosessin ja päättää lauseeseen: "That's how you make a great paper box!"

tiistai 30. joulukuuta 2008

Pehtoorin metsästystä ja muita aarteita


Kuten aika moni on jo varmaan kuullutkin, Antti Nurmesniemen suunnittelemaa Pehtoori-pannua valmistetaan taas. Jytis mainitsi joskus sellaisen haluavansa, ja itsekin olen asiaa kypsyteltyäni päätynyt samaan. Pehtoorille antaisin mielelläni hyvän kodin.

Ainoa asia, mikä tuossa viehättävässä pannussa mättää, on sen hinta. Tuosta viehättävästä pannusta kun saa pulittaa ainakin 150 euroa. Designesineeksi hinta ei (kai) ole kovin korkea, mutta kyllä se silti kirpaisee.

Joululomalla kotikotona keskustelin asiasta äitini kanssa, ja hän kertoi että meilläpäs onkin joskus ollut punainen Pehtoori-pannu. Tärisin jo innosta pannun kuva silmissäni, ja juoksin kiireesti ulkorakennuksen vintille katsomaan, josko pannu sieltä löytyisi.

Ei löytynyt. Pengoin joka nurkan, mutta turhaan. Äitini lohdutti, että kyllä se vielä voi jostain tulla eteen, ja sitten pannu on minun.



Siihen asti on tyydyttävä ihailemaan vaikka näitä peltipurkkeja, jotka löytyivät vintiltä. Ne ovat mummulani jäämistöstä ja minusta aika somia.

Ja vielä eräs asia äidistäni. Kun taannoin valittelin, kuinka hyvien ja huokeiden lasipurkkien löytäminen kirpputoreilta on niin hankalaa, niin aarreaittapa löytyikin kotoa: siellä on kaapit pullollaan erikokoisia ja -näköisiä lasipurkkeja. Onneksi äitini on aikamoinen keräilijä, eikä raaski heittää vanhaa tavaraa roskiin.

Pehtoori-kuva täältä.

Pukinkonttiin

Joulupukki ei meilläkään tuonut ihan niin monia itsetehtyjä lahjoja kuin olin ehkä jossain vaiheessa suunnitellut. Jotenkin vaan se joulu tulee aina kuitenkin niin äkkiä - vaikka lokakuussa jo muka aloittaa lahjaväkertelyn, aatonaattona kaikki on kuitenkin vielä päätelemättä ja viimeisestä lapasesta puuttuu peukalo.

Jotain kuitenkin saatiin konttiin asti jo aiemmin väsätyn Revontuli-huivin lisäksi. Sisko löysi paketista polvipituiset Södera-sukat (mallin suunnitellut Vilma Sisäinen villapaita -blogista). Sukkaohjeessa suositellaan puuvillalankaa, nämä tein kuitenkin Mark&Kattensin Nissegarn-akryylilangasta 2,5 mm puikoilla. En voi oikein suositella tuota akryylilankaa, se on puikoilla aika nihkeää ja muovisen oloista, mutta ihan kivaa neulepintaa siitä kyllä tulee, ja sen verran joustavaa, ettei tarvinnut tehdä ohjeessa neuvottuja puuvillalangan vaatimia yläpään nauhakiristyksiä sukkiin.

Nämä olivat muuten ensimmäiset tekemäni toe up -sukat, eli sukat neulottiin kärjestä ylöspäin. Jos kiinnostaa, tsekkaa vaikkapa Ullan perusohje. Hauskaa vaihtelua, ja ihan kätevää vaikkapa silloin, kun lankaa on rajallinen määrä, koska varren pituutta on kätevämpi säädellä loppuvaiheessa kuin kärkiosan.


(Mustien sukkien kuvaaminen talvipäivän pimeydessä oli aika haastavaa...)

Toinen paketti sisälsi keltaiset merenneitolapaset. Inspiraatiota ja perusohjetta on saatu Stephanie Degenin Mermain Gloves -ohjeesta, mutta kynsikkäiden sijasta malli on pidennetty lapasiksi.


Huomasinkin juuri, että sattumalta molempien neuleiden mallineuleet ovat muuten peräisin Cookie A:lta - sukkien mallineule on peräisin Hedera-sukista ja lapasten mallineule Pomatomus-sukista. (Molemmat em. sukkamallit löytyvät puolestaan mainiosta Knitty-ilmaisverkkolehdestä, josta löytyy lisääkin sukkia ja paljon paljon muuta.)

Joulun jälkeiset päivät sujuivatkin sitten neulerintamalla lievissä epäonnistumisen tunnelmissa, sillä puikoilla oli/on liian iso pipo ja liian räikeät sukat. Kerron joskus lisää, jos toivun näistä pettymyksistä. Muuten kuin neulerintamalla loma oli kyllä ihana, kiitos joulupukki lumesta!

Joulun jälkeistä eli mitä paketteihin sujahti

Nettipaussi tekee välillä hyvää, ja joulu antaakin siihen sopivan tilaisuuden. Oma taukoni venähti kuitenkin aiottua pidemmäksi, kun mukana ei ollut sopivaa usb-piuhaa. Mutta nyt tilanne on korjattu.

Suuret suunnitelmat teen itse kaikki joululahjat -hengessä kutistuivat aiotusta, mutta jotain itsetehtyä sain paketteihin.



Ylpein olen tästä hepasta, joka kuljetti lahjapaketissa kutsun elokuvailtaan. Inspiraation hevoseen sain Anu Harkin Viritetty-kirjasta. Yllättävän kauan aikaa tuon heposen värkkäämiseen meni, mutta lopputulokseen olen ihan tyytyväinen. Kuvausvaiheessa hepalta puuttuvat vielä silmät, mutta ne kiinnitettiin ennen lahjan antamista.



Ja tadaa! Lapastaja on laajentanut repertuaarinsa nyt myös villasukkiin! Kammoksuin villasukkien tekemistä, koska ajattelin etten kestä niitä reikiä, jotka väistämättä jäävät poimiessa silmukoita kantalapun silmukoista. Mutta ainakaan mustissa sukissa ne eivät näy kovinkaan paljon, joten menköön.

Musta-lilat sukat menivät siskon pakettiin, musta-vihreät puolestaan armaalle asuintoverille. Lankana 7 veljestä, puikot 3,5 mm ja malli ihan se perussukka. Ja raitaa, totta kai. En kai minäkään nyt hetkessä muutu.

Lahjapaketteihin tuli käärittyä myös muutama ekologinen tiskirätti, mutta niistä ei tullut otettua yhtään kuvaa. Tein ne liukuhinha-tyylillä suoraan pakettiin, joten kuvaamiseen ei jäänyt aikaa.

Itse sain mainioita lahjoja, kuten lankaa ja nappeja. Näissä merkeissä jatkettaneen myös vuonna 2009.

maanantai 29. joulukuuta 2008

Pukilta saatua ja uudenvuodenlupaus

Kuvassa hienot patalaput/pannunaluset jotka löytyi joulupaketista! Tekijänä on äitini joka oli käynyt huovutuskurssilla ja tässä siis tuloksia. Hyvä äitee! Ja voisi muuten itsekin harkita jotain kurssia ensi vuonna jossa oppisi jotain uutta kivaa.

Mutta tämä ei ollut se uudenvuodenlupaus vaan lupaukseni on se, että alan kiinnittämään enemmän huomioita siihen missä ostamani asiat ovat valmistettu ja suosimaan enemmän kotimaista. Tarkoitus on tehdä myös vuoden aikana kuukauden mittainen kokeilu jonka aikana ei ostaisi muita kuin kotimaisia tuotteita. Palaan tähän vielä ja hyvää vuodenvaihdetta kaikille!

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Joulukalenterin luukku nro 24, osa 2



Kiire oli aamulla leipomaan ja uusia suksiakin piti sillä aikaa kokeilla, kun taikina oli nousemassa. Halusin ehdottomasti tehdä pullapojan ja pullatytön. Oikein ovat somia minusta. Joulukuusi on tuotu tupaan ja odottaa tähteä latvaansa. Eli koristuspuuhiin tästä!

Mukavia hetkiä, aaton askareita ja kyllä se joulupukki kohta tulee.

Joulukalenterin luukku nro 24, osa 1


OikEin ihanAa JOulua kaikille!

Nämä rautalangasta ja erikokoisista puuhelhelmistä tehdyt koristeet menivät joulutervehdyksen kera pohjoiseen. Toivottavasti ne pääsevät kuusta koristamaan tänä aattoaamuna.

Oli ihanaa tulla tänne kotikotiin kaikkein kauneimman järven rannalle.

tiistai 23. joulukuuta 2008

Joulukalenterin luukku nro 23

Herkkulaiset ja koukkulaiset taitavat viimeistään tänään siirtyä joulunviettoon, kukin omaan kaupunkiinsa. Meikäläisen joulumaisema näyttää toivottavasti suurinpiirtein samalta kuin aattona 2005 (alla) - ooool ai want for christmaaaaas is snoooow!



Suurimmat joulukiireet ovat nyt itsekullakin toivottavasti jo takana, ja voi jo keskittyä siihen tärkeimpään, eli joutenoloon - jouluna ei tarvitse ahkerimmankaan askartelijapaskartelijan näperrellä, käsi saa riittävästi harjoitusta konvehtirasialla käydessään. Jos kuitenkin jotain aktiviteettia kaipaa, jäälyhtyjen teko on aika sopivan laiskaa puuhastelua. Piltti kertoo perinteisen sankojäälyhdyn lisäksi ohjeet myös maitotölkin käyttöön jääkoristeiden tekemisessä. Ja astetta fiinimmän lyhdyn saat aikaan kakkuvuoan avulla, kuten Essuliini blogissaan demonstroi. Alla oma sankomallimme parin vuoden takaa.



Omasta puolestani ihanaista joulua, kaikki ystäväiset. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin - ensi vuonna sitten taas uudet kujeet eikös niin!

maanantai 22. joulukuuta 2008

Yksi yö lomaan


Enää yksi yö ja sitten pääsen vihdoin minäkin kauan odotetulle joululomalle. Tällä hetkellä tuntuu, että olen ainoa, joka joutuu olemaan tiistainakin töissä.

Lomalla aion vain lukea ja neuloa ja ulkoilla ja olla. Oheinen kirjapino antaa osviittaa siitä, mitä olisi tarkoitus lukea. En nyt sentään raahaa kaikkia kirjoja mukanani pohjoiseen, mutta pari kappaletta kyllä. Lukeminen on kivaa puuhaa, ja sen ainoa puoli on, että samaan aikaan ei voi neuloa. Mutta kipeytyneet sormet ansaitsevat nekin ehkä lepotaukonsa.

Joulun jälkeen lupaan esitellä joululahjaksi puuhastelemiani juttuja. Niitä on aiottua vähemmän, mutta jotain kuitenkin. Erityisen ylpeä olen yhdestä tekeleestä, mutta siitä lisää myöhemmin. Esitelkääpä muutkin omia tuotoksianne! Toivottavasti olette kuvanneet ne ennen paketointia.

On mulla mielessä myös yksi Herkku ja koukku -aiheinen uudenvuodenlupauskin, mutta siitäkin vähän myöhemmin. Haastan jo nyt muutkin miettimään omia lupauksia!

Ei muuta kuin ihanaa, rauhallista ja rentouttavaa joulua kaikille!

Joulukalenterin luukku nro 22

Tässä vielä viime hetken vinkkejä jos miettii mitä kasvisjouluruokia joulupöytään valmistaisi!

Päätin testata uusia joulureseptejä Maku-lehden innoittamana, tosin aterian reseptit ovat loppujen lopuksi sieltä täältä. Kokosin liha- ja kasvissyöjistä raadin testaamaan näitä vaihtoehtoisia jouluruokia ja raati oli hyvin tyytyväinen, kuten myös kokki. Suosittelen allaolevia siis lämpimästi!


Kasvissyöjän kinkku oli todella positiivinen yllätys. Lihansyöjälle tuli lihapasteija mieleen, ei uskoisi ettei lihaa. Korvasin reseptin soijapavut tölkillisellä papusekoitusta kun ei jaksanut liotella.


Hunajaiset lanttukuutiot olivat monen suosikki, helppo tehdä myös!



Tässä etualalla punajuurihummus, jota tulen varmasti tekemään uudestaan. Taustalla seesami-timajamimarinoitu juusto, joka ei ehkä ihan onnistunut koostumuksen puolesta. Ohjeen mukaan piti käyttää kypsytettyä vuohenjuustoa esim Juustoportin Vuohen parmesania mutta eihän sellaista löytynyt niin laitoin tavallista vuohenjuustoa ja se oli liian löysää, meni mössöksi. Mutta jännä maku oli! Resepti Maku-lehdestä ja se meni näin:


Seesami-timjamimarinoitu juusto (8 annosta)
1 dl seesaminsiemeniä
300g kypsää vuohenjuustoa
1 1/2 dl luomuhunajaa
1 rkl timjamia
1 rkl omenaviinietikkaa

Paahdetaan siemeniä kunnes alkaa poksua. Käännellään vielä hetki ja kaadetaan kulhoon. Leikataan juusto suupaloiksi ja kulhoon, kuten myös hunaja, etikka ja mausteet. Annetaan maustua muutama tunti tai yön yli.


Tämä puolestaan on kevyempi joululaatikko jonka ohje on peräisin KG-lehdestä viime vuodelta, hyvää vaihtelua peruslaatikoille.

Joululaatikko ( 8 annosta)
1 iso bataatti (600g)
1 lanttu (semmonen nyrkin kokoinen)
5 jauhoista perunaa
1 dl kevytkermaa/soijakermaa
1 tl suolaa
2 rkl siirappia
2 tl kanelia
1/4 tl muskottipähkinää
1/4 tl valkopippuria
1 tl inkivääriä

Kuori ja lohko juurekset (lanttu kypsyy kauimmin joten se pieniksi paloiksi) ja keitä kypsiksi. Poista suurin osa keitinvedestä, jätä tilkka pohjalle ja muussaa juurekset (ei kuitenkaan sauvasekoittimella, tulee liisterimäistä). Lisätään kerma ja mausteet ja kaadetaan uunivuokaan. Kypsennetään 150 asteessa 1,5 tuntia.


Jälkkärinä voittamaton klassikko, luumukiisseli vaahdotetun vanilijakastikkeen kanssa, niin hyvää! Resepti Maku-lehdestä:

Luumukiisseli ( 10 annosta)
300g kuivattuja luumuja
1 1/2 l vettä
1 1/2 dl sokeria
2 kanelitankoa
1 dl kylmää vettä
5 rkl perunajauhoja

Liota luumuja muutama tunti edessä kattilassa. Lisää liotusliemeen sokeri ja kanelitangot ja keitä luumut pehmeiksi (noin 15 min). Nosta luumut reikä/spagetti-kauhalla kulhoon. Sekoita vesi ja perunajauhot, lisää suurus ohuena nauhana keitinliemeen koko ajan sekoittaen. Anna kiehahtaa ja kaada liemi luumujen päälle. Ripottele sokeria pinnalle kuortumisen estämiseksi ja jäähdytä huoneenlämmössä.

Tämän ylipitkän kirjoituksen myötä lähden joululomalle ja pois netin äärestä, joten maukasta joulua kaikille!

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Joulukalenterin luukku nro 21


Joskus kun pitäisi tehdä kaikkea hyödyllistä, niin sitä yllättää itsensä tekemässä jotakin ihan muuta. Näin kävi minulle kun huomaisin kaiken tohinan keskellä väänteleväni rautalankaa. Halusin leikkiä hieman valolla ja varjolla ja siitähän syntyikin huushollin ensimmäinen joulukoriste, varisematon joulukuusi! Ei kiillettä eikä kimalletta, vaan jotakin hyvin vaatimatonta huvittamaan itseäni aina lampun syttyessä.

En ole varsinaisesti joulukoristeihmisiä, joten hylkäsin ajatuksen kokonaisesta joulumaailmasta lampunvarjostimessa. Mutta kuusi sai kumminkin jäädä pariksi päiväksi. Tämän jälkeen se saa ehkä valkoisesta villalangasta kierrettynä hieman pehmeyttä ympärilleen ja päätyy Pohjanmaalle oikeaan kuuseen roikkumaan muiden koristeiden kaveriksi. Kotikotona meidän joulukuusessa roikkuu sekalaista seurakuntaa, kaikkea muuta paitsi kimaltavia esineitä, joten kuusi löytää sieltä varmasti oman paikkansa.

lauantai 20. joulukuuta 2008

Pikkujoulut


Herkun&Koukun väki kokoontui perjantaina 19.12 pikkujoulun viettoon. Herkkupöytään ilmeistyi makiaa ja suolaista tasapuolisesti. Joulupukkikin kävi tuomassa kaikille pikkupaketit. Kovin taitavia olivat tontut pukin pajalla olleet. Paketeista ilmeistyi kassi hienolla painatuksella, bambulangasta neulottu keittiöliina, dinosaurusavaimenperä, maatuskapinssi, mainiosti mukana kulkeva neulapussukka (nuppi-, haka- ja ompeluneulat nätissä järjestykessä) sekä erityisen kauniit virkatut kuusenkoristeet.



Riisipuuro

2 dl puuroriisiä
2 dl vettä

Keitä noin viisi minuuttia ja lisää

1 l maitoa (kauramaitoa tällä kertaa)

Keitä puuroa tunnin verran välillä hämmentäen.

Banaanipiparkakkupiirakka

200 g sinistä Keijua
2 dl sokeria

vaahdota ja lisää

4 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
2 muussattua banaania
2 prk soijavaniljavanukasta
2 rkl siirappia
2 tl piparkakkumaustetta
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä

sekoita ja paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 45 minuuttia.

Lisäksi pöydästä löytyi Handepanden tekemiä Luumumuffinsseja suklaakoristuksella. Ellun tuomia paahdettuja manteleita ja tulisia kikherneitä sekä tryffeleitä. Hertan tekemää makoisaa sipulipiirakkaa sekä Raisun valkosipulipatonkeja tomaattisipulisalsan kera. Juhlajuomana maisteltiin glögiä Becherovkan kanssa. Becherovka on perinteinen Tsekkiläinen kanelilla, aniksella ja noin 32 muulla yrtillä maustettu yrttiviina. Sopii mainiosti jouluiseen juomaan.


Juures-vuohenjuustopaistos



1 pkt ruis-perunataikinaa
4-5 punajuurta
2 palsternakkaa
1 pieni lanttu
2 tl suolaa keitinveteen
1 pkt vuohenjuustoa
1/2 rs Italian yrtit -tuorejuustoa
1 kananmuna
1 1/2 timjamia

Tehtiin pientä iltapalaa kotosalla ja kutsuttiin Handepande syömäpuuhiin. Niinhän siinä kävi, että ruoka ei ollut ensinkään valmista sovittuun kellonaikaan mennessä, mutta mukavahan se on yhdessä kokkailla.

Huomasin ohjetta kirjoittaessani, että taidettiin laittaa koko rasia eli 200g tuorejuustoa pohjalle, mutta eipä tuo haitannut.

Punajuuret keitettiin erillään muista kasviksista värjäytymisen välttämiseksi. Taikinapohjaa esipaistettiin ensin hieman, sitten tuorejuustomunaseos levitettiin pohjalle ja päälle asetettiin kasvikset ja vuohenjuusto sopivina siivuina harmoonisessa järjestyksessä. Niin ja timjamia vielä ripsauteltiin.

Lisukkeeksi tehtiin vihreä salaatti, jossa oli kahta erilaista sallaattia, avocadoa, pinjansiemieniä ja tomaattia. Balsamicokastiketta päälle sekä hieman sitruunamehua ja mustapippuria.

Ohrapuuro on ekoteko


Herkun ja Koukun pikkujouluissa maisteltiin eilen suklaatin, banaanikakun, luumu-suklaamuffinssien, patonkien ja sipulipiirakan lisäksi muun muassa Paun maittavaa riisipuuroa. Ja sehän se joulun puuro onkin.

Eilen silmiini pisti kuitenkin STT:n uutinen ohrapuurosta. Juttu julkaistiin muun muassa Aamulehden sivuilla.

Jutun mukaan perinteisen riisipuuron vaihtaminen ohrapuuroksi on ekologinen teko. Riisiin verrattuna ohran hiilijalanjälki on paljon pienempi.

Juttua varten haastateltu Sirkka King Uudenmaan Martoista kuvaa ohrapuuroa "tämän joulun ilmastopoliittiseksi, talouspoliittiseksi ja energiapoliittiseksi kannanotoksi".

Itse asiassa ohraryyneistä tehty joulupuuro on oikein vanha suomalaisen perinne. Riisipuuro tuli suomalaisiin pöytiin vasta noin sata vuotta sitten, ja se oli paremman väen hienoa ruokaa.

Ohran puolesta puhuu se, ettei sitä tarvitse kuljettaa kaukaa meidän ruokapöytiimme. Samalla tulee tukeettua kotimaista viljelyä.

Mitäs sanotte? Mielestäni tuossa on järkeä. Ohrapuuron perinteistä puhuu myös Myllyn Paras.

Kuva samoilta sivuilta.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Joulukalenterin luukku nro 20


Taas on tullut tartuttua meidän kaikkien suosimaan herkku-opukseen, eli Ruokatorstai-kirjaan! Kokeilin näin joulun kunniaksi pipari-juustotankojen ohjetta sivulta 470.

Täytyy kyllä sanoa että mun tangoista ei tullut ollenkaan niin nättejä ja siroja kuin kirjan kuvassa, lähinnä kutsuisin näitä omiani pipari-patongeiksi.. en sitten tajunnut että taikina turpoaa uunissa aika paljon. Ja kierteetkin tuppasivat ekassa pellillisessä aukeamaan, tokaan sitten älysin kiertää patukat niin monelle kierteelle kuin vain suinkin mahdollista.
Lopputulos oli maultaan ihan jees, mutta ehkä olisin kaivannut voimakkaampaa homejuuston hyökkäystä piparin takaa... Mielestäni tuore homejuusto piparin päällä voittaa nämä, mutta patukat ovat kyllä ihan hauskan näköisiä pöydässä.

Tässä ohje:

Pipari-juustotangot
400 g valmista (!!) piparitaikinaa
100 g sinihomejuustoa

1. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi, puolen sentin vahvuiseksi ja noin 28 sentin korkuiseksi levyksi.

2. Murenna sinihomejuustoa taikinan toiselle puolelle, taita toinen puoli päälle ja painele levyjä kevyesti yhteen. Leikkaa vajaan sentin levyisiä suikaleita jat kierrä puikoiksi juustotankojen tapaan (tosi tiukkaa kierrettä sit hei!).

3. Kypsennä 200 asteessa noin 8-10 min, tarjoa glögin kanssa.

Joulukalenterin luukku nro 19


Kynttilät kuuluvat jouluun hyvinkin olennaisesti, siitä voinemme olla samaa mieltä (tai ei ehkä Jytis, mutta lähes kaikki muut). Itse tykkään polttaa kynttilöitä kyllä muutoinkin kuin jouluna, periaatteessa lähes ympäri vuoden.

Viime aikoina on tullut mieleen, etteivät nuo parafiinista valmistetut kynttilät taida olla kaikista ekologisimpia... Niin kuin eivät myöskään steariinikynttilät (steariinin valmistamiseen käytetään palmuöljyä, jonka tuottamiseksi kaadetaan sademetsiä, kertoi HS 17.12.08).

Mutta onneksi on soijakynttilöitä! Kynttilä on tehty kasvipohjaisesta soijavahasta, eikä se sisällä öljyteollisuuden raaka-aineita. Lisäksi se on täysin biohajoava, eikä kuulemma tuota lähimainkaan yhtä paljon nokea kuin esimerkiksi parafiinikynttilä. Näin sanoo kynttiläpaja Kalevantuli, jonka valmistama soijakynttiläni on. Pitkää paloaikaa ja tasaista liekkiäkin luvataan.

Muutaman päivän kokemuksella sanottakoon, että soijakynttilä on vallan mainio kynttilä! Palaa kauniisti ja hyvin.

Hieman tavallista kynttilää kalliimpi kynttilä tuo oli, omani ostin Ruohonjuuresta ja maksoin siitä 5,50 euroa.

Tänään on muuten sellainen päivä, että Herkku ja Koukku viettää illalla pikkujouluja. Tip tap vaan kaikille!

torstai 18. joulukuuta 2008

Joulukalenterin luukku nro 18

Me vietettiin Kimblen kanssa eilen yhteistä joulua, koska hän lähtee joulun viettoon jo huomenna. Ja saatiin siis avata jo ensimmäinen PAKETTI!! Toki lahjan antajan luvalla. Ja sitten, kun se oli meille molemmille, niin kumpi sen olisi saanut viedä kotiinsa aattoa odottamaan...että paras oli vaan avata!

Hih ja jee, mitä sieltä löytyikään! Herkkuja ja servetit suklaatinaaman pyyhintään. Huippuhienot tähtöset ja paljettipallot kuusen oksille.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Joulukalenterin luukku nro 17

Meidän perheessä the joululeivonnainen on taatelikakku. Tai siis -kaakku. Sitä on leivottu perheessä niin kauan kuin muistan, ja varmasti kauemminkin. Uih, äitin taatelikaakku on vaan kaikkein parasta.

Jos kaapissa ei ole taateleita, vaan luumuja, kuten omien kaappieni laita monesti on, voi kakun tehdä myös luumuista - niistä tulee mehevä, hieman suklaaseen vivahtava lopputulos. Ja kakun sijasta taikinasta voipi tehdä myös muffinsseja. Kas näin se tapahtuu:

Luumumuffinssit (12 isoa muffinssia)


250 g kuivattuja luumuja
2 dl sokeria
3 dl vettä

200 g margariinia/voita
1 tl vaniljasokeria
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
0.5 tl suolaa
3.5 dl jauhoja

Laita luumut kattilaan veden ja sokerin kanssa ja keitä mössöksi välillä sekoittaen (15-20 min). Anna jäähtyä haaleaksi. Vatkaa mukaan voi. Yhdistä kuivat aineet eri kulhossa ja sekoita lusikalla mössöön. Annostele muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.

(PS. Lisäsin uuden tunnisteen eli "vegaaninen".)

tiistai 16. joulukuuta 2008

Joulukalenterin luukku nro 16


Aloin tänään tutkailemaan joulukoriste-laatikkoa, jossa on säilöttynä J-miehen mummon vanhoja joulukoristeita. Tällaisia mahtavia palloja sieltä löytyi sekä lametta huippu-kauniissa nostalgia-pakkauksessa.


Eikä siinä vielä kaikki! Laatikosta löytyi myös iki-ihanat enkelikellot, jotka sain pyörimään tuikkujen voimalla (oikeat kynttilät kun puuttuivat). Kaverini Hanna kertoi oman lapsuutensa joulumuiston enkelikelloista: joka joulu isällä napsahti kellojen kilkatukseen hermo ja sen seurauksena enkeleiltä poistettiin kilkattimet. Mutta pääasiahan oli että pyörimisliike ei pysähtynyt - sitähän jaksoi tuijottaa jopa tunteja.


Ja sokruna pohjalla: laatikosta löytyi myös J-miehen joulutaidetta vuodelta 1981! Tätä ideaa saa kopioda vapaasti!

maanantai 15. joulukuuta 2008

Glögikakku

Jonkinlaista vegaanista "juusto"kakkua halusin kokeilla joulutunnelmiin virittäytyessä. Aika pitkälti omasta päästä syntyi tämä resepti, toki nevoja oon aikojen saatossa saanut esimerkiksi Eläinoikeusfoorumin ruokakeskusteluista. Vaikka ainekset päätyivät kulhoon aika lailla näppituntumalla, olivat sekä maku että koostumus kohdillaan. Pohjasta olisin toivonut hieman rapeampaa, ehkä keksimurut olisi voinut jättää isommiksi tai pohjaa olisi voinut esipaistaa hetkisen. Mutta muuten mainio kaakku. Ja olisi keksejä vaihtamalla helppo tehdä gluteenittomanakin!

Glögikakku

Pohja

120 g pipareita
50 g maidotonta margariinia

Murustele piparit ja nypi rasva joukkoon. Painele taikina tiiviisti irtopohjavuoan pohjalle.

Täyte

1 pkt (300 g) pehmeää tofua
1 prk (500 g) maustamatonta soijajukurttia
2 rkl perunajauhoja
1,5 dl tomusokeria
2 tl piparkakkumaustetta

Sekoita kaikki ainekset sähkövatkaimella sekaisin. Kaada pohjan päälle ja paista 200 asteessa noin puoli tuntia. Älä anna pinnan ruskistua.

Kuorrute

2 dl glögiä
1 dl hyytelösokeria

Kiehauta glögi. Lisää sokeri ja sekoita. Kiehauta uudelleen ja anna jäähtyä muutama minuutti. Kaada kakun päälle ja tasoita.

Tää lähti nyt ihan lapasesta

Minulle, mustan ja harmaan ja korkeintaan violetin rakastajalle (pätee paitsi omaan pukeutumiseen, myös lankoihin) on ehkä tapahtumassa jotain kummallista. Olen neulonut värikkäitä lapasia! Ja täytyy sanoa, ettei lopputulos nyt nii-in kamala olekaan.



Tämän kelta-vihreän väriyhdistelmän sulattelemisessa meni aika pitkään. Asuintoveri hukkasi lapaset, ja lupasin neuloa uudet. Poika halusi itse päättää värit. Vastustelin tätä väriparia ja yritin pitää pintani kokovihreästä, mutta ei antanut mokoma periksi. Ja hyvä niin: nythän nuo lapaset näyttävät ihan pirteiltä.



Nämä lapaset ovat menossa lahjaksi (uskallan julkaista jo nyt, koska en usko lahjan saajan lukevan tätä), ja väriyhdistelmän päätti lahjan saaja itse. Tosin hän ei tiedä saavansa lapasia, vaan häneltä kysyttiin vain kahta mieliväriä. Toivottavasti väriyhdistelmä ei tunnu liian räikeältä (minusta ehkä vähän tuntuu). Lapasiin olisi edelleen tarkoitus virkata kukat koristeeksi, mutta vielä en ole siinä onnistunut. Yksi ohje on kokeilematta, joten (ihan) vielä en lannistu.

Joulukalenterin luukku nro 15


Tänään ehtii vielä laittaa joulutervehdykset postiin siinä postin punaisessa kirjekuoressa, jossa kortit lähtee matkaan 0,60 euron hintaan. Tällaisia kortteja mulla syntyi tänä vuonna, yllättävän helppoja oli tehdä ja olen tosi tyytyväinen lopputulokseen! Ohje löytyy täältä.



sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Kalpea (mutta sitäkin maukkaampi) kaali-soijapala-curry



Kaapissa oli kaalta ja kookoskermaa, ja asukkailla nälkä. Googlen kautta löysimme tiemme Ketunleivän blogiin, missä oli tämä mainio ohje. Sitä soveltamalla teimme suurin piirtein samanlaisen ruuan, ja voi kun se olikin hyvää. Varsinkin omena toi ruokaan kivan lisän. Omin päin en olisi sitä(kään) tajunnut kaaliin ja kookokseen yhdistää.

Tässä sovelluksemme:

3 dl soijapaloja
2 sipulia
kaalia (reilusti)
2 rkl currytahnaa
2 tl sokeria (tämä unohtui)
suolaa maun mukaan
1 rkl sitruunamehua
2 dl kookoskermaa (alkuperäisessä ohjeessa puhuttiin maidosta, mutta käytimme kermaa kun sitä kaapissa sattui olemaan)
2 omenaa
1 tomaatti

Kuori ja pilko sipulit, suikaloi kaali ja paloittele omenat.
Keitä soijapalat kypsiksi. Kuumenna pannu ja paista soijapalat (öljyssä). Kun ne alkavat ruskistua, lisää currytahna ja sipuli.
Paista muutama minuutti, ja lisää kaalit. Paista vielä hetki. Lisää kookoskerma ja keitä miedolla lämmöllä kunnes kaali on kypsää (n. 15-30 min).
Lisää vettä. Lisää loput mausteet ja anna ruuan hautua hetki.
Omenat ja tomaatti kannattaa lisätä vasta hetki ennen tarjoilua, etteivät ne ehdi kypsyä ja pehmetä, vaan ainoastaan lämmetä. Tarjoile esim. täysjyväriisin kanssa.

Olin ensin hieman ennakkoluuloinen kookoksen ja kaalin yhdistelmästä, mutta jo ruuan valmistusvaiheessa ilmoille leijaillut makoisa tuoksu heitti ennakkoluulot romukoppaan. Kaali ja kookos ne yhteen soppii ja vieläpä tosi hyvin!

Meidän ruoka jäi kyllä hieman kalpeaksi, mutta ei se makua huonontanut. Jotain tuotekehittelyä voisi asian suhteen vielä tehdä. Söimme kaalicurryn tumman riisin kera.

Joulukalenterin luukku nro 14

Kivalta kuulostava vegaaninen puolukkakaakun ohje löytyi Animalian sivuilta. Illanvietto työkavereiden luona oli hyvä syy testata reseptiä, ja kyllä kannatti! Oikein mehevä kakku.

Ohjetta piti tietenki vähän muokata: vähensin sokerin määrää puolella desillä, skippasin ruisjauhot kun niitä ei kaapista löytynyt (vehnäjauhoja tilalle) ja laitoin puolet nesteestä glögiä ja puolet soijamaitoa. Ihan hyvin sokerin olisi voinut laittaa täysimääräisenäkin, ei ollut liian makeaa edes kinuskikuorrutuksen kanssa.

Tämä kaakku soveltuu hyvin joulupöytään ja tuliaisviemisiksi. Tosin kinuskipäällyste oli aikamoisen tahmea vielä jääkaapissa vietetyn yön jälkeenkin, joten pakkaaminen ei ole helppoa. Tomusokerikuorrutus toimisi siinä suhteessa paremmin.

Puolukkakakku

2 dl puolukkasurvosta (vajaa 3 dl kokonaisia marjoja)
1 dl ruisjauhoja
3,5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl ruokasoodaa
2 tl jauhettua inkivääriä
2 tl jauhettua kanelia
1 tl jauhettua neilikkaa
3 dl kauramaitoa
0,75 dl rypsiöljyä
vuoan voiteluun rypsiöljyä ja korppujauhoja

1. Säädä uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota 1,5-1,7 l rengasvuoka.
2. Survo puolukat. Sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja sitten kauramaito, puolukkasurvos ja rypsiöljy jauhoseokseen. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista.
3. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alimmalla tasolla noin 60 minuuttia. Kakku on kypsä, kun kokeilutikkuun ei tartu taikinaa ja kakku näyttää irtoavan vuoan reunoista. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä lautaselle ja jäähdytä loppuun vuoan alla.

Kinuskikuorrutus:

1 dl sokeria
1 dl kaurakermaa
1 rkl siirappia
1 rkl margariinia
1 tl vaniljasokeria

1. Keitä sokeria ja kermaa kattilassa 30 minuuttia. Lisää lopuksi siirappi, vaniljasokeri ja margariini. Anna kinuskin jäähtyä hetki, jotta se kiinteytyisi vähän, mutta älä anna sen jähmettyä.
2. Kuorruta hyvin jäähtynyt kakku: valuta kinuskia lusikalla kakun päälle ja anna valua itsekseen.

lauantai 13. joulukuuta 2008

Myyjäismeininkiä


Vaikka tässä blogissa on joulukuun aikana sivuttu joulumyyjäismeininkiä jo pariinkiin otteeseen, en malta olla kertomatta eilisestä retkestä We Got Beefin joulumyyjäisiin.

Vielä tänään ja sunnuntaina järjestettävissä myyjäisissä oli toinen toistaan taitavampia käsityöläisiä ihanine juttuineen. Oma suosikkini oli Jemukka, jonka pöydästä tarttui mukaan oheisen kuvan korvikset. Plussaa siitä, että niissä on klipsi kiinnityssysteeminä. Tuollaisiin korviksiin törmää mielestäni aika harvoin nykyään. Jemukan pöydässä oli myös kaikkea muuta kivaa, kuten sammakko- ja dinosaurusrintakoruja, joissa oli pitsiä!

Myyjäisissä tuli mieleen, että Suomessa on nykyään hurjan paljon taitavia käsityöläisiä. Hyvä juttu! Toivotaan, että suomalaisen (kierrätysmateriaalista tehdyn) käsityön arvostus nousee entisestään.

Joulukalenterin luukku nro 13

Jouluun kuuluu toki myös joulumusiikki! Tässä muutama suositus:


Ensimmäisenä oma suosikkini, joululevyjen ehdoton klassikko Phil Spectorin joululevy A Christman Gift For You. Tämän legendaarisen tuottajan levy julkaistiin vuonna 1963 ja siinä esiintyy aivan ihania naisia kuten The Ronettes ja Darlene Love. Amerikkalaisesta joulumusiikista voi olla montaa mieltä mutta kyllä klassikkobiisit kuten Sleigh Ride, Winter Wonderland tai I Saw Mommy Kissing Santa näinä 60-luvun versioina ovat todella hurmaavia!

Sitten siirrytään nykyaikaan ja tv-sarja O.C.:n pariin. Tällä suositulla jenkkisarjalla on hieno erityispiirre, sen avulla voi kuulla uusia, hyviä pop/rock/indie jenkkibändejä. Ja jälleen, sarjasta voi olla montaa mieltä mutta sen avulla moni kovakin bändi on noussut isojen yleisöjen tietoisuuteen tai saanut hyvää vetoapua urallaan, kuten Death Cab For Cutie, Phantom Planet, Thrills ja Killers. Sarjan soundtrackit ovat erinomaisia kokoelmia joihin kannattaa tutustua vaikka ei sarjasta piittaisikaan. Ja löytyy siis myös joululevy, jossa uusia ja vanhoja joulubiisejä tulkitsevat mm The Raveonettes, Eels ja Ron Sexsmith.

Ja kolmas joululevysuositus on Sufjan Stevensin hillitön jouluboksi Songs For Christmas. Tämä laatikko pitää sisällään 5 levyä, pääasiassa Sufjanin omaa tuotantoa mutta myös klassikoita, laulukirjan jossa on sanat ja soinnut, joulutarroja, -tarinoita, -sarjakuvan ja musiikkivideon. Muun muassa. Sufjan Stevensillä on aika omanlainen saundi, joku joskus sanoi sitä hulluksi sirkusmusaksi, löytyy torvia ja kilkuttimia ja ei sovi ehkä jokaiseen mielialaan (tai no mikä musiikki sopisi), mutta oikealla fiiliksellä tämä joululevy (tai kaikki niistä) on todella mahtipontista ja hienoa kuultavaa. Ja tarrat on aina kivoja!

Suomalaisia ei tästä listasta löytynyt koska yksinkertaisesti en ole vielä löytänyt hyvää suomalaista joululevyä. Mutta vinkatkaa ihmeessä ja muista hyvistä joululevyistä myös!

torstai 11. joulukuuta 2008

Joulukalenterin luukku nro 12











Meidän Oma Pakettikauppa on avattu Loviisassa!

Taustatiedoksi kerrottakoon että Meidän Omassa Pakettikaupassa Loviisan omat muotoilijat, käsityöläiset ja sarjakuvantekijät myyvät paikallista luovuutta käärittäväksi joulupaketteihin.

Osoite: Kuningattarenkatu 10
Avoinna: 10.12.-23.12.2008.
Ma-pe 12-19, la 10-16, su 12-16.

Tässä hieman kuvamateriaalia avajaisista viime keskiviikolta.
Omalta osaltani tein kauppaan ison tähden näyteikkunaan vanhoista naistenlehdistä. Myyntiin tein pienempiä sarjis-tähtösiä, jotka taittelin mm. vanhoista Aku Ankoista ja Vaaleanpunaisista Panttereista. Jälkimmäisissä oli ehdottomasti sähäkimmät värit, vaikka olivat peräisi 70-luvulta!
Tein myös niitä hakaneula-rintakoruja, mutta niistä unohdin ottaa kuvan, harmi. Tein rintakoruille pienen pakkauksen, ikäänkuin taitetun mustan kortin, jonka päällystin musta-valkoisella salapoliisi-sarjakuvalla. Kortin päälle tuli siis itse rintaneula kiinni ja sisäpuolelle Kakola-tarina hakaneulojen alkuperästä.
Laitoin muutakin kaupassa myynnissä olevia juttua oheisiin kuviin. Tuo vaaleanpunainen, kimonon näköinen vaate on itse asiassa pienen lapsen paita. Virpi Lehtinen tekee niitä vanhoista tyynyliinoista, ovat ihan tosi hienoja! Kuvissa myös Anna Huhdan (Oho! Hihi!-kuvapari) ja hänen avomiehensä Patrikin (puiset leikkuulaudat) töitä, sekä Twin-merkin rintanappeja ja pieniä pussukoita.

Tervetuloa!